Hietaniemen hautausmaalla sijaitseva Wäinö Aaltosen veistämä Marsalkka Mannerheimin hautakivi koki kovia jouluna 1999. Satojen kynttilöiden sytyttämä roihu lohkaisi hautapaaden alareunasta parin metrin matkalta kiveä. Joulupäivänä aamun valjetessa koko totuus paljastui. Murheellista näkyä korosti kynttilöiden nokeama kiven etureuna.
Uuden kiven veistämistä harkittiin opetusministeriössä. Sekään ei olisi ollut mikään yksinkertainen eikä varsinkaan halpa tehtävä. Ensin olisi pitänyt löytää ehjä 15 tonnia painava graniittipaasi, mielellään vielä Vehmaan jo suljetun kivilouhimon alueelta, ja sitten vielä kivi olisi pitänyt hioa ja sijoittaa paikalleen. Paljon helpompaa olisi ollut leikata kivestä muutama kymmentä senttiä pois ja hioa kiven etureuna paikallaan uudestaan. Tähän ei haluttu mennä, koska tiedettiin kiven veistäneen taiteilijan olleen erityisen tyytyväinen kiven mittasuhteisiin. Pienoismallin avulla tehdyillä kokeilla todettiin kuvanveistäjän olleen harvinaisen oikeassa.
Sattuman saattelemana betonitaiteilija Pertti Kukkonen ja opetusministeriön kulttuuriasiainneuvos Kari Poutasuo tapasivat pian kiven vaurioitumisen jälkeen. Keksijätaiteilija oivalsi heti, että betonista on valettu ihmeellisempiäkin luomuksia kuin muutama kymmentä litraa graniitin näköistä kivennurkkaa. Kukkonen muisti vielä nähneensä Kairon egyptiläisessä museossa kivipatsaan, joka myös oli paikattu betonilla. Onneksi Kukkonen ei muistanut, että lopputulos ei siellä ollut häävi. Kun sitten Taideteollisessa korkeakoulussa tutuksi tullut betonikemisti Risto Mannonen lupasi antaa apunsa betonin suhteituksessa, alkoi potentiaalisten raaka-aineiden haaliminen koevaluja varten. Semtusta haettiin pigmenttejä, Finnsementiltä runkoaineita ja sementtiä.
Luonto oli käyttänyt kiven tekemiseen 1500 miljoonaa vuotta, korjaukseen ei ollut niin paljon aikaa käytettävissä. Rakenteen ja värin kopioiminen betoniin ei ollut aivan yksinkertaista, kun samaan aikaan piti muistaa, että rakeisuuskäyrän tuli olla lähellä optimia ja kutistuman ja pakkasenkestävyyden myös kunnossa.
Kun koevalunumero alkoi lähestyä viittäkymmentä, oli suuret päätökset betonin suhteituksesta tehty:
Runkoaineen maksimiraekoko 12 mm, sementti harmaa Rapid, pigmentti Bayerin punainen 110 C mustalla ja keltaisella maustettuna. Runkoaineen pääkivilajeiksi valittiin lopullisesti Taivassalon punainen graniitti ja musta gabro Hyvinkäältä. Tätä uskallettiin sitten kesällä 2000 näyttää opetusministeriön Poutasuolle. Vuosi oli kuitenkin jo niin pitkällä, että lämpimissä ilmassa ei valua ei ehdittäisi enää tehdä. Tulihan vielä tehdä täysmittakaavaiset valut, jolla lopullinen suhteitus esimerkiksi notkistavien ja huokostavien lisäaineiden osalta tultaisiin päättämään. Suosiolla päätettiin, että kivi paikataan keväällä sellaisessa välissä, että hautausmaalla ei juuri silloin ole tasavallan presidentti vieraidensa kanssa tai puolustusvoimain ylipäällikkö laskemassa seppelettään.
Talvella hiottiin reseptiä ja koekappaleita. Keväällä vuokrattiin Teknillisestä korkeakoulusta betonilaboratoriota, jossa myös lopullinen massa tultaisiin tekemään. Betonin tekeminen on täynnä kompromisseja. Rakkuloita pintaan ei haluttu, veden erottuminen altapäin kivenpintaan valettavassa betonissa ei myöskään kiehtonut, vettä vähän kutistuman minimoimiseksi, lujuutta ja ilmaa säänkestävyyden takaamiseksi. Vain muutamia reunaehtoja mainiten. Lopullisessa suhteituksessa sementtiä oli kuutiometrissä 480 kg, vesisementtisuhteen ollessa 0,38 ja ilmamäärän 4%. Näillä arvoilla betonin puristuslujuudeksi mitattiin 28 vuorokauden iässä hieman yli 60 MPa.
Toukokuun 10. päivä tehtiin valu. Työ muistutti enemmän kirurgista toimenpidettä kuin betonivalua, olihan kivi ympäristöineen suojattu huolellisesti ja massaa tuotiin Otaniemestä kuin siirrettävää elintä, tosin ilman poliisisaattuetta. A-studion toimittaja ja kameramies kylläkin seurasivat toimenpidettä.
Työ onnistui juuri niin kuin oli suunniteltu ja lopputulokseen olivat kaikki tyytyväisiä.
Useimmin esitetty kysymys työn aikana oli, että mitähän Mannerheim tästä korjauksesta sanoisi. Vastaus on helppo: Mitäköhän yli 700 massiivisen betonibunkkerin rakennuttaja asiasta ajattelee. Jos hän oli valmis luottamaan betoniin Salpalinjaa rakennettaessa, kyllä hän levollisena voi levätä graniittipaasin alla, josta kulma on paikattu betonilla. Ja kiveähän se betonikin on, vaikkakin ihmisen suhteittamaa.