Pääsuunnittelijan asiantuntijalautakunnan muodostavat rakennusalan järjestöt ja FISE:n hallitus ovat hyväksyneet lautakunnan valmistelemat pääsuunnittelijan pätevyysvaatimukset.
Pääsuunnittelijan pätevyyden toteamisen tarkoituksena on osaltaan varmistaa maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaisiin pääsuunnittelijatehtäviin ehdolla olevien henkilöiden pätevyys eri vaativuusluokissa, luoda edellytyksiä viranomaisen tekemälle kelpoisuuden arvioinnille, kannustaa pääsuunnittelijoita jatkuvaan itsensä kehittämiseen, yksinkertaistaa tilaajan pääsuunnittelijan valintaa sekä täydentää suunnittelutoimistojen pätevyydentoteamisjärjestelmiä varmistamalla konkreettinen osaaminen.
Muista rakennuksen suunnittelijoista poiketen pääsuunnittelijan pätevyyden kriteerit koskevat lähtökohtaisesti kaikkia Suomen rakentamismääräyskokoelman (RakMK) osassa A2 mainittuja eri suunnittelualojen koulutuksen saaneita. Pätevyysvaatimusten laatiminen on siksi erityisen haastavaa. A2:n mukainen tutkinto ja muut opintosuoritukset sekä kokemus ja näytöt asianomaisella suunnittelualalla määrittelevät suunnittelijapätevyyksien perustan. Hankkeen vaativimman suunnittelutehtävän kelpoisuus edellyttää myös pääsuunnittelijalta yleensä samantasoista kelpoisuutta. Tämän lisäksi vaatimuksissa on määritelty tarvittava lisäkoulutus ja kokemus.
Asiantuntijalautakunta on todennut, että erikoistapauksissa voi olla tarvetta myös sähkösuunnittelijan ja sisustusarkkitehdin toimimiseen oman alansa tehtävien pääsuunnittelijana ja myös heidät on otettu pätevyysmenettelyn piiriin.
Pätevyysvaatimusten mukaan pääsuunnittelukokemusta edellytetään vähintään kolme vuotta joko haettavaa vaativuusluokkaa alemman luokan tehtävissä tai avustajana ao. vaativuusluokan pääsuunnittelutehtävissä. Kokemukseksi hyväksytään myös nykyisen MRL:n mukaista ennen vuotta 2000 hankittua kokemusta.
Lisäksi yleensä edellytetään vähintään 10 päivän täydennyskoulutusta, johon sisältyy tutkielma tai seminaarityö sekä valtakunnallisen tentin läpäisemistä. Täydennyskoulutuksen voi korvata joko suorittamalla tentin, mikäli hakija on harjoittanut pääsuunnittelua yhteensä yli 7 vuotta, tai lausunnoilla, mikäli pääsuunnittelukokemusta on yhteensä yli 15 vuotta.
Järjestelmä kattaa vaativuusluokat AA, A, B ja C, sekä uudisrakenteita ja/tai korjausrakentamista koskien. Pääsuunnittelijan pätevyyden toteaminen liittyy tällä hetkellä erillissopimuksella Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy:n pätevyydentoteamisjärjestelmään siten, että sihteerijärjestönä toimii Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. Osapuolet korostavat, että pätevyyden toteaminen yksinään ei anna hakijalle kelpoisuutta toimia tietyn hankkeen pääsuunnittelijana. Kelpoisuuden arvioinnin suhteessa hankkeen vaativuuteen sekä päätöksen kelpoisuudesta asianomaiseen hankkeeseen tekee aina kunnallinen rakennusvalvonta.
Myös Suomen Maisema-arkkitehtiliitto MARK on ilmoittanut olevansa kiinnostunut liittymään järjestelmään ja asettamaan edustajansa asiantuntijalautakuntaan. Maisema-arkkitehdit voivat toimia MRL:n tarkoittamana pääsuunnittelijana monenlaisissa kohteissa, kuten ympäristön perusparannushankkeet ja ympäristövaikutuksiltaan suuret hankkeet, joissa varsinainen rakennus tai rakennelma on vaativuudeltaan vähäinen. Ko. erityissuunnittelualan osalta taulukot tehtävien vaativuudesta ja suunnittelijan pätevyydestä ovat tekeillä yhteistyössä Viherympäristöliiton kanssa.
Lisätietoja pääsuunnittelijan pätevyyden toteamisen käynnistymisestä antavat asiantuntijalautakunnan puheenjohtaja Marja Heikkilä-Kauppinen, puh. (09) 693 3866, sähköposti: marja@heikkila-kauppinen.fi ja esittelijä Tuomo Sirkiä, puh. (09) 5844 48, sähköposti: tuomo.sirkia@safa.fi tai FISE:n toimitusjohtaja Klaus Söderlund, puh. (09) 696 23620, sähköposti:klaus.soderlund@fise.fi.
Pääsuunnittelijan asiantuntijalautakunta
Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry
Asuntokiinteistö- ja rakennuttajaliitto ASRA ry
Insinööriliitto IL ry
Neuvottelevat sähkösuunnittelijat NSS ry
Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
Sisustusarkkitehdit SIO ry
Suomen Arkkitehtiliitto ry SAFA
Suomen geoteknillinen yhdistys ry
Suomen Konsulttiyhdistys SNIL ry
Suomen LVI-Liitto, SuLVI ry
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry
Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
FISE:n taustajärjestöt
Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry*
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry*
Rakennustarkastusyhdistys RTY ry
Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Suomen Betoniyhdistys r.y. (BY)*
Suomen geoteknillinen yhdistys ry (SGY)
Suomen LVI-liitto, SuLVI ry*
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry*
Teräsrakenneyhdistys ry (TRY)*
Wood Focus Oy (WF)
Insinööriliitto IL ry
Julkisivuyhdistys ry (JSY)
Suomen Konsulttiyhdistys SNIL ry*
Maanalaisten tilojen rakentamisyhdistys r.y.
VVS Föreningen i Finland rf (VSF)
Suomen Arkkitehtiliitto ry SAFA*
* sihteerijärjestö