-

Nyt uraani halkeaa Olkiluodossa

Olkiluoto 3:n ydinvoimalan säännöllinen sähköntuotanto alkoi sunnuntaina 16.04.2023 klo 2.00 yöllä. Samana päivänä BY:n Teräsjaoston Olkiluodon rakennushankkeen alkuvaiheen aikaiset jäsenet kokoontuivat ravintola Kappeliin illalliselle muistelemaan BY:n osuutta atomivoimalan rakentamisessa.

Pekka Laurikainen aloitti Teräsjaoston ensimmäisenä puheenjohtajana vuonna 1970. Hän olisi halunnut olla Olkiluodon valmistumiseen saakka Teräsjaostossa puheenjohtajana, mutta luopui toivosta 2009, kun valmista ei tullut. Olkiluodon ydinvoimalan betonirakentamisessa noudatettiin Suomen Betoninormeja. Jännemenetelmät, jänneteräkset ja betoniterästen jatkokset kuuluivat teräsjaoston käyttöselosteiden piiriin.

Tiukin tapaus sattui jatkosten käyttöselosteen hyväksyttämisessä, kun testitulokset poikkesivat valmistajan teettämistä ja VTT: n tuloksista. Hakijan oli vaikea hyväksyä, että heidän tekemät testit eivät täyttäneet vaatimuksia. Ensin hakija kävi tutustumassa Suomessa testin suorittamiseen ja hyväksyi sen ilman mitään huomauttamista. Jaosto lähti sitten Saksaan katsomaan hakijan testausta ja siinä huomattiin virhe, joka johti tulosten vääristymään. Hakija piti pikakokouksen ja toi uuden version jatkoksesta. Se täytti vaatimukset, sai käyttöselosteen ja voitiin ottaa käyttöön Olkiluodossa. Uusi versio jatkoksesta oli kalliimpi kuin ensin ehdotettu. Käyttöseloste oli voimassa kolme vuotta ja jatkoa varten tuli tehdä hyväksyttävät laadunvalvontatestit, jotta käyttöseloste voi saada jatkon uudeksi kolmeksi vuodeksi. Näin oli käytäntö kaikille edellä mainittujen tuotteiden käyttöselosteille.

Muuta huomioon otettavaa oli urakoisijan halu käyttää 40 mm harjatankoa, mutta Betoninormeissa paksuin tankokoko oli 32 mm ja niinpä sitä käytettiin Olkiluodossa.

                                


Kuvassa vasemmalta: Kari Tolonen, Jukka Kiiskinen, Pekka Laurikainen ja Pertti Kaista.    

 

Ps. Saksa sulki viimeiset ydinvoimalansa 16.4.2023 sunnuntain vastaisena yönä heti puolenyön jälkeen.